Osa 15: Kuolema jättää jälkensä

                     No niin, nyt on tullut taas se aika, nimittäin uuden osan! Tämä osa on tällä kertaa pisin kaikista aiemmista osistani, sillä tässä on huimat 87 (laskinkohan oikein? :D) kuvaa! Siksipä tämän tekemisessä hieman kestikin. Mutta, mihin jäimmekään viime kerralla?  
         Jäimme viimeksi siihen kohtaan, kun Harri oli kuollut. Tosin Roosa kuoli ennen Harria, ja nyt onkin Joutsenlampien luona todella alakuloista ja rankkaa. Roosan kuolemasta ei ole vielä niinikään tietoa, mutta tosin se selviää tässä osassa. Tässäkin osassa on kyllä jotain ikävää, mutta se ei johda kuitenkaan johonkin niin kamalaan kuin kuolemaan. Anteeksi pitkä saarna, halusin vain informoida teitä :D. Mutta nyt, toivotan teille oikein mehevää herkkuhetkeä uuden LC Joutsenlammen osan kera! :D :D
         

       Sanelma oli aivan järkyttynyt miehensä kuolemasta. Hän ei pystynyt edes hengittämään kunnolla. 

              "Tämä on kyllä todella huono hetki tähän, mutta minulla on sinulle eräs juttu", sanoi Emilia nyyhkyttäen.  Hän avasi erään rasian, ja rasiasta paljastui...

                               ...vihkisormus. "Tuletko sinä miehekseni, Esa?" Emilia kysyi. 
                        

           "Voi, tietysti tulen! Olet maailman rakkain ihminen minulle", Esa vastasi onnellisena.

       Jo kolmas hauta-arkku oli kannettu Joutsenlampien kirkkoon. Arkussa makasi Harri Joutsenlampi.  

              Kuten viime osassa kerrottiinkin, oli Pollen ja Iinan ihana jälkeläinen Vilke syntynyt Joutsenlampien talliin. Siinä oli kolme raitaa, jotka saivat Vilkkeen näyttämään hassulta - mutta hyvällä tavalla. :)

 Emilia ja Esa päättivät mennä myös naimisiin samana yönä, joten he menivät. He tosin eivät olleet missään kunnon häävaatteissa, mutta ei se nuortaparia haitannut. Olihan heillä ollut rankkaa muutenkin.
                       "Nyt sitä mennään, Esa", Emilia sanoi. "Avioliiton auvoiseen satamaan".
                       "Aivan, kultaseni", Esa vastasi hymyillen.

                                Esa laittoi hääsormustinta Emilian sormeen.

                               Sitten Emilia laittoi toisen sormustimen Esan sormeen.

             Ja vihdoin, tuli aika tärkeimmän rakkauden osoituksen, eli suudelman.  <3

                       Ja vielä, ennen nukkumaanmenoa, nuoripari päätti rentoutua... romanttisesti.

                Peitto vain heilui, kun aikuiset pitivät hauskaa. He olivat sen ansainneet, sillä Joutsenlampien luona oli viime aikoina ollut vain huolia ja murheita.

                                            Sitten Emilia nukahti tyytyväisenä Esan vierelle.

                                   Kesärannanpiha 15 oli peittynyt yön hämärään, ja kaikki nukkuivat levollisesti. Ulkona saattoi kuulla pöllön ääniä, samoin puiden hiljaista kahinaa.

             Aamulla Emilia ja Matias tulivat hevosten talliin. Molemmat pitivät hevosista, varsinkin Emilia, joka oli hevosten ystävä.
           Emilia itki Harria muistellessaan, olihan se järkyttävä menetys kaikille.

              Talliin saapui täysikasvuiseksi tullut Vilke, joka näytti vahvalta ja komealta oriilta.

                             Myös Polle oli ikääntynyt, vanhukseksi.

Emilia itki Sanelma-äitiinsä nojaten.

"Äiti, miten me selviämme tästä? Isä oli niin rakas meille!"

 "Voi, kyllä kaikki tästä vielä järjestyy", Sanelma lohdutti Emiliaa. "Kuolema jättää jälkensä, mutta aika parantaa haavat".

                    Iltapäivällä Emilia huomasi tärkeän asian, nimittäin... hän tuli raskaaksi!

                            Sampo-velikin kuuli Emilialta, että tämä oli raskaana. 
                          "Onneksi olkoon sisko! Nyt sä vain syöt koko raskausajan lihaa ja makkaraa, jotta vauvastakin tulisi vahva mies", hän tokaisi. 
                        "Voi Sampo, et tiedä mitään raskausajasta tai terveellisestä ruoasta!" Emilia naurahti. "Ja ei se sitä paitsi ole vielä tiedossa, onko se poika vai tyttö".

               Emilia katsoi puolisoaan, ja alkoi nyyhkyttämään.
            "Voi auta armias, jos tuleva lapsemme saa tietää tästä Joutsenlampien murhenäytelmästä", hän sanoi. 
          "Mistä murhenäytelmästä?" Esa kysyi. 
         "Ensin Roosa, sitten Harri", Emilia selitti lyhyesti.

                   "Mutta entä jos emme kerro siitä ikinä?" Emilia rohkeni sanomaan. "Tulevan lapsemme ei koskaan tarvitsisi tietää kamalista tapahtumista tässä talossa".

                    "Kuule, minun mielestäni se olisi hyvä kertoa, sillä jos emme kertoisi sitä ikinä, olisi elämämme hankalaa", Esa sanoi. "Eikä täällä mitään murhaajaa ole".

                         Sanelma liittyi vakavaan keskusteluun.
              "Esa, sinä olet oikein hyvä mies ja isä tähän taloon", hän sanoi ja jatkoi: "Mutta minun mielestäni sinunkin pitäisi tietää, miksi Roosa kuoli".  "Hän kuoli nälkään. Se se syy oli."

                     "Mutta, sinähän olit Roosan äiti!" Esa tulistui. "Sinä et huolehtinut tyttärestäsi tarpeeksi hyvin, annoit vain nääntyä nälkään!"

                                   "Sinä valehtelit minulle, valehtelit meille kaikille! Jätit tahallasi tyttäresi nääntymään nälkään, et antanut hänelle ruokaa. Tiedätkö minne sinä kuulut? Kuulut vankilaan, sinne sinä kuulut!" 

                  "Emme halua nähdä sinua enää tällä tontilla, ei ikinä!" Esa raivosi.
                "Esa, lopeta! En minä ole mitään tehnyt", Sanelma yritti sanoa, mutta sitten hän vaikeni.
               "Älä valehtele, nyt vien sinut poliisiasemalle, heti paikalla!" Esa oli edelleen vihainen.

                  Esa vei Sanelman autolla poliisiasemalle, vaikka Emilia ei tiennyt mitään asiasta.

Poliisiasemalla Sanelma ohjattiin erään siviiliasuisen lakinaisen luokse. Nainen oli keiju. 

"Tässä taitaa olla väärinkäsitys", Sanelma selitti. "Minun Emilia-tyttäreni puoliso väitti, että minä olen murhannut Roosa Joutsenlammen, toisen tyttöni". 

"No, katsotaan nyt miten tilanne etenee", nainen sanoi. "Mutta silti joudumme vielä tutkimaan tilannetta, joten joudut vähäksi aikaa vankilaan".

"Olkaa kilttejä, ette voi..." 

"Sinä joudut vankilaan, mutta et koko loppuelämäksesi. Ainakaan toistaiseksi", nainen sanoi hieman ilkikurisesti.

                               Ja niin, joutui Sanelma tähän vankilaan. Se oli Sunset Valleyn ainoa vankila, jossa oli vankeja (mitä muutakaan? :D). Tosin siellä sai vierailla muutenkin, mutta vasta poliisin hyväksynnän jälkeen.

                 Vankilassa oli yhdessä kerroksessa miesten osasto, jossa oli eräs rikollinen nimeltään Antti Kelmivuori. Hän oli ollut palkkamurhaaja, mutta ei sentään Sunset Valleyssa. Silti hänet oli siirretty Bridgeportista Sunset Valleyyn, koska hän ei tullut muiden vankien kanssa toimeen.

                     Sanelma oli viety naisten osastolle, ja hän meni nukkumaan lähes saman tien.

                             Sanelma oli puettu naisten vankila-asuun. 
                     "En voi uskoa tätä ollenkaan", hän ajatteli herätessään sängystä.


                 Samaan aikaan Joutsenlampien luona:

        Esa nousi sängystä ja ajatteli, että jokin oli pielessä. "Olen tainnut käsittää asian väärin", hän ajatteli. "Menen puhumaan Emilialle".

                 "Rakas, olin väärässä", Esa myönsi Emilialle. "Minä luulin, että äitisi olisi murhannut Roosan..."
             "Olitko idiootti? Hullu? Asetit äitini väärään asemaan ja syytit häntä vielä kaiken lisäksi!" Emilia hermostui.
            

                    "Ei tästä tule yhtään mitään! Ei tule, jos sinä olet tuollainen", Emilia huusi ja puristi vihaisena nyrkkejään.
                  "Rauhoitu, minä tahdon selittää kaiken", Esa sanoi yrittäen tyynnyttää Emiliaa.

                               Sitten Emilia rauhoittuikin, ja Esa sai kertoa asiansa.
                       "No mistä tässä on sitten kyse, kulta? Kerro minulle, tahdon tietää!" Emilia uteli.
                "Minä olin väärässä. Luulin, että Sanelma oli huono äiti, ja että hän olisi jättänyt tytön kuolemaan nälkään. Anteeksi." 
                    "Ei se mitään, muuten... eikös Roosa ollutkin juuri kasvanut aikuiseksi? Olihan hän jo  täysi-ikäinen, vaikka silti olen hitusen samaa mieltä. Äidin vastuu on todella suuri", Emilia sanoi. 

                            "Saanko siis anteeksi tämän kerran?" Esa kyseli.
                      "Saat", Emilia vastasi ja naurahti hieman, vaikka kyse olikin vakavasta asiasta.

                         Emilia näppäili poliisiaseman puhelinnumeron kännykkäänsä.

                                    "Poliisi paikalla, haloo?"
                                       "Hei, täällä on Emilia Joutsenlampi. Tässä on tullut nyt tosi paha väärinkäsitys, ja olisimme voineet tehdä toisin. Mutta asia koskee äitiäni, Sanelma Joutsenlampea. Mieheni syytti vahingossa äitiäni siskoni murhaamisesta, vaikka se olikin vain vahinko. Voisitteko vapauttaa hänet?" 
        "No, meidän pitää ensin hieman kysellä taustatietoja häneltä", poliisi vastasi.

                Vankilassa oli lakimiehen oma virkahuone, jossa hän oli poliisiaseman lisäksi.

Sanelma odotti oven takana, kunnes hänet kutsuttiin sisään.

                      "Olitte Sanelma Joutsenlampi, ettekös ollutkin?" lakimies varmisti.
                     "Juu, minä se olen", Sanelma vastasi.
                    "Eli, kysymys koskee eilistä väärinkäsitystä. Lakipykälä 15§ sanoo, että vankeja on pidettävä vankilassa niin pitkään, kunnes toisin määrätään. Mutta kysymys kuuluukin juuri näin: Oletteko te, Sanelma Joutsenlampi, tappaneet tyttärenne, Roosa Joutsenlammen?" lakimies kysyi.
              "En ole, kuten väärinkäsitys sen selittääkin", Sanelma sanoi vakavana.
             "No sittenhän kaikki on selvää. Voitte lähteä" lakimies sanoi.
  "Kiitos ymmärryksestä", Sanelma vastasi.

                     Sanelma sulki oven perässään ja ajatteli hetken, että painajainen olisi osittain ohi.
                   "Toivottavasti nämä asiat tästä selkenevät ajan mittaan", hän sanoi mielessään.

                               Vankilassa kulki eräs valkoasuinen mies, joka sanoi Sanelmalle:
                           "Voitte lähteä pois täältä. Et ole mikään rikollinen".

                                  Vankilan ulkopuolella odotti mukava yllätys. Kaarlon vaimo, Henriikka sekä heidän poikansa, Jaakoppi, olivat tulleet sattumalta vankilan pihalle tekemään lumiukkoa. Oli tullut talvi.

                       "Hei, oletko sinä Henriikka Palomäki?" Sanelma kysyi. 
           "Olen, siis Henriikka Joutsenlampi", Henriikka vastasi. "Miksi sinä tulit tuolta vankilasta?"
       "Se on pitkä tarina", Sanelma sanoi ja huokaisi. "Mutta älä pelkää, en ole mikään rikollinen".
       "No hyvä juttu", Henriikka helpottui.
             

                 "Sinähän olit meillä lapsenvahtina joskus aikoinaan, etkö ollutkin?" Sanelma kysyi.
               "Olin kyllä", Henriikka sanoi. "Muuten, olenko kertonut jo, että olen Kaarlon kanssa naimisissa ja että meillä on poika nimeltään Jaakoppi?" 
         "Oi, et ole kertonut!" Sanelma innostui. "Ihanaa, että on taas isompi suku".

                       Kaarlo oli edelleen oikein komea mies, ja hänen poikansa Jaakoppi oli suloinen.

                 Tässä näkyy Jaakoppi tarkemmin. He vierailivat vankilan tiloissa, koska Kaarlo halusi näyttää pojalleen Sunset Valleyn rakennuksia.

                        Vihdoin, oli Sanelman painajainen päättynyt. Vai oliko? :D

                                   Sanelma halasi heti tullessaan Emiliaa.

                                       "Äiti, anteeksi kaikki tämä!"Emilia sanoi ja nyyhkytti.
                                 "Ei mitään, tyttöni, ei mitään" Sanelma sanoi.

                            Sitten Sanelma ja Emilia irroittautuivat otteestaan.

"Äiti, minä olen raskaana", Emilia kertoi.

                                "Oletko oikeasti?" Sanelma oli ihmeissään.
                                "Olen", Emilia vahvisti.

              "Onnea, tyttöni! Sinusta tulee hyvä äiti", Sanelma sanoi ja taputti Emilian olkapäätä.
              "Ja sinusta hyvä mummi", Emilia sanoi.

                         Emilia tanssi innoissaan, koska oli iloinen tulevasta lapsestaan.

                        Lunta sen kuin satoi vaan, mutta kyllä se talvi loppuisi vielä... xD

Matias kuntoili hikijumpalla. Ylös, alas, ylös, alas! 

Mutta sitten, jokin asia meni jälleen pieleen. Sanelma joko vinksahti, tai purkasi vain kaiken masennuksensa tähän:

                    Hän laittoi ulkona uhkarohkeasti uimapuvun päälle.

                              Sitten hän alkoi tekemään lumienkeliä.

                            Samaan aikaan sisällä, alkoi Emiliaa sattumaan mahasta.
                      "Esaa, vauva syntyyy!" hän huusi niin, että koko talo raikui.
                       "Hyvä on, vien sinut sairaalaan", Esa sanoi.

Ja he lähtivät sairaalaan autolla.

                      Emilia vietiin synnytysosastolle, jossa oli paljon kätilöitä ja sairaanhoitajia.

                                    Sanelma oli tullut jo ihan paleltuneeksi, ja lopulta...

                                                            ...hän jäätyi.

                                         Mutta vielä ei ollut Sanelman peli menetetty! Matias tuli auttamaan, kun huomasi äitinsä makaavan lumessa jäätyneenä.

                                   Hän lämmitti Sanelmaa joka puolelta hiustenkuivaajalla.

                                               Lopulta, Sanelma nousi pystyyn.

                           Matias vei äitinsä sisälle, ja sitten alkoi riita.
                        "Mitä sinä teit? Yrititkö tehdä itsemurhan? Tuo oli aivan järkyttävää, äiti!"
                       "Miksi minä semmoista tekisin?" Sanelma kysyi vihaisena.

                                       "No ehkä, koska olet ollut kaiken tämän painajaisen keskellä, ja kärsinyt eniten!" Matias sanoi, ja kuulosti hieman siltä kuin olisi puolustanut Sanelmaa.
                         "Rauhoitutaanpas. Niin, minä olen kärsinyt paljon asioita, ja myönnän. Kun Roosa ja Harri kuolivat, olin aivan murtunut. Yritin kostaa itselleni, ajattelin että minä olen tähän kaikkeen syyllinen. Anteeksi."

                              "Ei kun saisinko minä pyytää anteeksi?" Matias kysyi.
                              "Saat anteeksi", Sanelma sanoi. 

                                  Nyt oli vihdoin syntynyt uuden, neljännen sukupolven jäsen, Elias Joutsenlampi. Hänet vietiin lastenhuoneeseen, kun Emilia ja Esa palasivat sairaalasta. (Luonteenpiirteet kerron myöhemmin, luultavasti henkilöextran tai lisäsivun kautta.)

                           Sanelma oli viimein muuttunut normaalin väriseksi, eikä enää palellut. 

                                Matias mietti kaikkea tapahtunutta, ja kuvitteli niiden vain olevan "menneisyyden haamuja". Hän selvästi tahtoi unohtaa kaikki ikävät asiat. 
             "Taisin keksiä keinon, millä unohdan ainakin osittain nämä asiat", hän ajatteli.

                     Esa-isä oli innoissaan omasta Elias-pojastaan. Hän hypytti hieman poikaansa.

                                         Ja tietenkin ruokki sitä. xD

                                           Matias oli päättänyt aloittaa uuden elämän, ja siksipä hän soitti muuttopalveluun.

                                      Hän juoksi pois Joutsenlampien kodista, ja kun hän juoksi, ajatteli hän loittonevan "menneisyyden haamuja" joka askeleella.

"Heippa, sitten kaikki!" Matias sanoi mielessään, ja lähti autollaan pois. 

                                 Hieman piristyneempi Sanelma tuli katsomaan uutta lapsenlastaan, Eliasta.
           "Hänestä tulee varmasti yhtä viisas mies kuten isänsä on", Sanelma ajatteli.

                              Kuten sanotaan, lopussa kiitos seisoo. Eli nyt on aika juhlia!

                                         Sanelma tuli mummoksi. Tai siis, mummiksi! xD     
                                      "Olen ehkä vanha jo, mutta mielestäni olen aloittanut uuden vaiheen elämässäni", Sanelma totesi tyytyväisenä. 

                                Emilia syleili Esaa romanttisesti, ja sitten siinä kävi näin:

                                                           (Vauvan kehtolaulu soi)   :D

Sellainen oli tämä osa/tarina, näkemisiin! Ensi osassa kerrotaan tavalliseen tapaan (ei mitään järkyttävää tällä kertaa, toivottavasti :D) Joutsenlampien elämästä ja... tulevasta perheenlisäyksestä. Kiitoksia lukemisesta! <3 <3